Onnettarella oli pieni ongelma. Jo muutaman vuoden merikytkin oli kolahdellut liikkeelle lähtiessä: lisäksi se myös luisti varsinkin kylmänä sekä tiputteli pilssiin öljyä. Koetin säätää kytkintä. Kolina väheni, mutta pakki hävisi. Ikävä yllätys rantautuessa.
Syksyllä se ol väkisin edessä: kyllä se pitää vaihtaa. Kynnys työhön ryhtymiseen oli suhteellisen suuri.
Koneen kytkin oli ilmeisesti tyypiltään ZF BW03. Tekno-Marine tarjosi uutta ZF 6:sta asennettuna arviolta puoleentoista tonniin. Työ olisi tehty liikkeen laiturissa, ja olisin saanut putsata pilssin samalla itse. Oli hyvä etten tähän diiliin tarttunut, sillä pilssin putsaamiseen ja maalaamiseen ja muihin töihin meni paljon aikaa. Työt olisivat voineet vieraan laiturissa aikapaineessa jäädä tekemättä.
Sattui nimittäin niin, että ZF 6 ei mittausteni mukaan mahtunut kolmosen tilalle. Sain puolisattumalta erittäin houkuttelevan tarjouksen Tapimerilta TMC 40 -kytkimestä. Tapimerin innostava asenne rohkaisi lopulta irrottelemaan moottorin, joka sitten siirtyi salongin lattialle ketjutaljalla ja lankkuhässäkällä marraskuussa.
Dowoodin puuseppä Tomi Vaittinen töissä.
Kytkin irtosi varsin loogisesti itse moottorista. Irrotin myös vetolevyn ja vauhtipyörän sovitteen, jossa vetolevy oli kiinni.
Kuvassa alkuperäinen vetolevy vielä paikallaan.
Kaiken tämän tavaran kanssa ajelin Keravalle Tapimeriin, jossa aloimme Tapio Etsolan kanssa ihmetellä vaihtoprosessia. TMC-40 kytkin löytyi hyllystä ja sopi heittämällä, kunhan sen käyttöakselia lyhennettiin 20 mm. Alkuperäinen SAE-levy ei sopinut TMC:hen, joten se meni uusiksi. Myös vetolevyn rihlat olivat erilaiset, ja sekin meni uusiksi. Vauhtipyöräsovitteeseen sopivaa levyä ei löytynyt, joten Tapimerin hovikoneistamo ajoi sovitteeseen toiselle levylle sopivan keskitysuran. Koko lasku oli lopulta töineen päivineen alle puolet aiemmin saadusta tarjouksesta.
Ainoa ero mitoituksessa oli se, että TMC oli 20 mm lyhyempi kuin alkuperäinen ZF. Yritin sovittaa väliin Centaflexiä tai muuta joustoniveltyyppistä klunssia, mutta eivät mahtuneet koska talipoksi oli niin lähellä. Kun sitten vielä haastattelemani ulkopuolinen asiantuntija oli sitä mieltä, että ei näin lyhyeen akseliin edes kannata laittaa joustoniveltä, hoidin pituuseron hankkimalla pidemmän akselilaipan ja vedin kiinteän yhteyden kuten ennenkin.
Pääsiäisen aikaan vaihdoin moottorin kumityynyt, kunnostin petin ja pesin ja maalasin pilssin. Siirsin vaihdevaijerin toiselle puolelle kytkintä ja virittelin asennukset valmiiksi. Asensin myös koneen viereiseen koloon kylmäboksin, josta oli ollut jo pitkään puhetta.
Putsattu ja kolmeen kertaan maalattu pilssi.
Sitten piti enää kasata paketti. Yllättävän helposti kone siirtyi uusien tyynyjen (Veneakselisto ky:n kautta hankitut Jukova Oy:n X-52:t) päälle. Akselilaipan, pakoputken, merivesikierron, sähköjen ja polttoainekierron kytkennän jälkeen oli jäljellä se eniten jännäämäni osa - rihtaus. Työ osoittautui kuitenkin helpommaksi kuin olin ajatellut. Akselilaipan keskitysura hoiti keskityksen kunhan sain moottorin suurinpiirtein oikeaan paikkaan, ja suuntaus oli yllättävän helppo tehdä rakotulkilla (piti tosin hankkia magneettityökalu tulkin poimimiseen kertaalleen koneen takaa pilssistä...).
Uusi kytkin asennettuna ennen koneen siirtoa paikalleen.
Ennen vesillelaskua kokeilin että kone käynnistyy ja vaihteet menevät päälle, ja hyvin toimi. Kun vieläpä neitsytmatka Suomenojalta Haukilahteenkin sujui ongelmitta, oli aika korkata yksi olut.
Ai miten niin ei-tekniikan mies? Erästä konepiirrostani kommentoitiin tyyliin "et taida olla tekniikan miehiä..." - vaan kyllä taisin sittenkin olla!
onko vanha vetolevy tallessa
VastaaPoista