Viaporin tuoppi 15.8.2009 - slöörailua ei-vapaissa tuulissa

Perinteinen enemmän tai vähemmän leikkimielinen Viaporin tuoppi oli tänä vuonna 25-vuotisjuhlakilpailu. Miehistöön lähtivät Niklas, Api ja Juha. Koska lomilta saapuminen tapahtui vasta torstaina, ei treenailuun ollut ollut liiemmälti aikaa. Niinpä päätettiin lähteä aikaisin la-aamulla liikkeelle ja treenailla mm. spinnumaööverit mennessä läpi myötätuulessa. Herrat veneenomistajat olivat kuitenkin vetäytyneet Suokkiin josta ilmoittivat olevansa noudettavissa kohtuullisissa ajoin ennen paukkua. Juhan kanssa bunkrasimme sitten proviantin ja irrotimme köydet klo 8.00 + akateeminen.

Rannassa pakitellessa kävi sitten uutta ja mielenkiintoista: sataman toinen ranta lähestyi joten vähän eteenpäin. Vene ei kuitenkaan tehnyt mitään. Muutaman sekunnin kymmenyksen ihmettelin, miten voimme ajautua vastatuuleen taaksepäin näin nopeasti, mutta sitten käsitin: pakki oli jäänyt päälle. Vaijeristakaan repimällä vaihde ei totellut. Nopeasti tultiin poijujen päälle joten oli singahdettava sammuttamaan kone. Nopea analyysi: vaihdevaijerin kuori oli irronnut koneen päästä. Se oli pakko korjata ennen matkan jatkamista, koska korjaamaan ylettäminen edellytti koneen halaamista eikä se olisi ollut järin mukavaa koneen lämmettyä kunnolla. Juha piteli venettä laiturissa ja minä ruuvasin vaijerin kuorta. Taas pelitti.

Yli puoli tuntia aikataulusta jäljessä nostimme ja laskimme sitten Juhan kanssa spinnun ja poimimme hieman krapulaisen oloiset kipparit Suokista kyytiin. Pari vendaa, spinnu ylös, pari jiippiä, spinnu alas ja viivalle. Tuuli puhalsi vasemmalta niin että viivaa pitkin juuri ja juuri pääsi styyralla. Päätimme ajaa styyralla viivaa, sotkea muiden pasmat ja heittää fliitin päälle vendan p****maan muille. Hyvä suunnitelma, mutta poijulta lähdettiin ylös minuuttia liian aikaisin. Ja suusta pääsi ne perinteiset erheen ennakkomerkit: "kerran vielä ympäri".

Kaikki vauhti kuoli, ja katselimme voimattomina paukun ja muun fliitin kaunista paaralähtöä oma keula vielä mihin sattuu. Mahtoivat ihmetellä mitä me puuhasimme.

No keräsimme itsemme ja aloimme hurjan vedon kohti neljänviitankarin poijua. Saavutimme sekä kakkosia että sisarvene Mirandaa nopeasti. Miranda ajoi oudon alas. Ohitimme sen ennen merkkiä ja pidimme peliä jo selvänä. Matkan kohti Ryssänsaaren pohjoispoijua jouduimme kuitenkin viettämään ns. paskoissa ja se SÖI. Kakkoset häipyivät kuin ilmavaiva Saharaan ja Miranda pisteli 10 metrin päästä ohi. Millä tuulella, kysyn vaan. Ohi mennessään kippari-Panu huuteli että "tänä vuonna ei luokassa ole mitään tasoituksia". Liekö psyykannut, mutta ikävä tunne alkoi kiertää sisällä: kakkoset olivat menneet menojaan ja Mirandan peräpeilistä ei erottanut enää kirjaimia.

Särkän Itäpoijulle mennessä nostettiin spinnu. Muut eivät nostaneet, ihmettelimme asiaa mutta ilmeisesti joukossa oli spinnukauhuisia jonkun verran ja kaikki apinoivat kaikkia. Suht hyvin spinnu veti mutta tuuli oli hiukan liian sivusta. Ja Mirandaa ei saatu kiinni yhtään.

Radan ainoa kryssi oli Särkän itäpoijulta Pihlajasaaren pohjoispuolelle. Ja se oli VAIKEA. Ihan aluksi päätimme vendata koko klungan alareunasta sopivasta välistä vapaisiin tuuliin vähän pohjoisemmaksi. Tämä olikin hyvä päätös, mutta kohta Folkkareiden pari kärkivenettä sai meidät kiinni ja olimme taas huonossa ilmassa. Venda mannerta kohti, mutta sitten paikalle purjehti pilvi jonka reunasta saimme ainakin 30 asteen laskevan shiftin. Jouduimme ehdottelemaan Ragnille vieressä vendaa, mutta hekin olivat hiffanneet tilanteen. Ja vieläkään ei päästy veneterveyden kannalta vakavasti otettavalle Pihlajasaaren itäiselle vihreälle kepille. Ei muuta kun vendapari vielä. Ja kun alkuajatuksena oli että tehdään mahdollisimman vähän vendoja... Mirandaa saatiin vähäsen kuitenkin kiinni eli vaikeaa taisi olla kaikille.

Pihliksen nurkalta spinnu ylös ja kohti Koirakaria. Tosi harva nosti spinnun vaikka tuuli oli periaatteessa sunnuntaikisaajillekin ihan kohtuullinen. Napsimme sille legillä monta päänahkaa.

Koirakarilla hivuttauduttiin sisäpaikalle ja jiipattiin. Niin jiippasi myös ladymiehitetty folkkari vieressämme - ja meinasi tulla kyljestä sisään. Liekö miehistömme viehätysvoima ollut naisistolle ylitsepääsemätön vai oliko stuura vain jäänyt kireälle jiipissä; emme saaneet koskaan tietää. Pyydettiin kohteliaasti tilaa esteellä - kaiku kun näytti kolmea metriä. Säikähdyksellä selvittiin.

Legi pohjoisviitalle oli sikäli hankala, että spinnu olisi oikeastaan pitänyt laskea. Apparentti oli todella edestä ja tuuli alkoi yltyä. Puuskat sortivat spinnun, puomi hakkasi keulastaagiin ja luun skuuttia olisi voinut soittaa. Olin varma että jotain hajoaa, mutta vene oli luottamuksen arvoinen ja kesti hyvin. Valitettavasti spinnun lennättämisestä ei vain ollut mitään hyötyä. Kun lopulta kurssi kääntyi merkillä alemmas 20 astetta, aloimme huojentuneena säätää purjeita. Hämmästykseksemme spinnussa ei ollutkaan varaa ottaa puomia taaksepäin. Pitäisi varmaan opetella tekemään venda spinnulla..

Kun Husunkiveltä kurssi kääntyi edelleen alemmas, Miranda oli kutkuttavasti iskuetäisyyden päässä, Koitimme päästä peittämään sitä, mutta tuuli oli liian takana. Leikkasimme ja jiippasimme 2 kertaa ja etenimme hyvin Kuggenstenin poijulle, jossa spinnun lasku sujui kuin elokuvissa. Särkän salmeen kiskaistiin yhdellä vedolla ja siitä edelleen slöörattiin Ryssänsaaren eteläpuolelle. Miranda oli jo aika lähellä. Kääntöpoijulla ajatus ei ihan luistanut, sillä päätimme nostaa ensin spinnun ja jiipata sen heti. Kipparille valkeni, että näin joutuisimme taas huonoon ilmaan. Pikakäsky keulaan:"puomi alas, ensin jiippi ja sitten nosto". Hampaiden narskutus kuului kravattiosastolle asti kun Juha ja Api alkoivat siirtää spinnua toiselta puolelta nostettavaksi. Siinä menikin sitten kallisarvoista aikaa kauan ja spinnu nousi vasta Lonnan tuntumassa. Olisi ehdottomasti pitänyt valmistella spinnu styyran halssille ja puomi kannelle, jiipata ja nostaa spinnu!

Taiteellisten tuulta tarkkaan seuraavien leikkausmanööverien seurauksena olimme viimeisellä merkillä saaneet Mirandaa kiinni jo muutaman veneenmitan päähän. Spinnu alas kauniisti ja kohti linjaa veren maku suussa. Mutta ei... ei vaan onnistunut! Miranda oli maalissa lopulta 20 sekuntia ennen meitä.

Tunnelma veneessä oli varovainen - ei tiedetty, oliko Panun tasoituspuhe ollut psyykkaamista vai todellista totta. Henkisesti varustauduttiin jo kiertopalkinnosta luopumiseen.. mutta palkintojenjaossa Mirandaa rangaistiin 7 minuuttia taittolapapotkurista ja kakkosia pidemmästä vesilinjastaan parikymmentä minuuttia joten voitto tuli kotiin. Kolmannen kerran peräkukkoa, joten trofee taitaa jäädä takan päälle. Valitettavsti vain Panun puheet eivät olleet pelkkää psyykkaamista, sillä tiedot tasoittamattomuudesta olivat peräisin kilpailun järjestäjältä. Ehkä tämä asia saadaan jossain vaiheessa myös osallistujille ymmärrettäväksi.

Kiitos joka tapauksessa Supsille hienon tapahtuman järjestämisestä! Harmi vaan että tuulen suunta oli tylsin mahdollinen. Kisa mentiin läpi pääasiassa toisten p***oissa slööraten. No sillä mennään mitä on annettu.

Kutteristaagi

Kutteristaagi oli ollut Onnettaren työlistoilla siitä lähtien kun keulapurje vaihtui rullaksi ja fokkaa ei tullut hankittua. Kovemmassa kelissä ajo onnistuu kyllä rullatulla purjeellakin, mutta vielä kovemmassa kelissä olisi mukava ajaa ihan oikealla fokalla. Erillinen staagi tuli varteenotettavaksi vaihtoehdoksi lähinnä sen takia, että ajatus jumalattoman kokoisen rullapurjeen vaihtamisesta myrskyävällä merellä ei ole järin houkutteleva. Siis: Genua rullalle, kutteristaagi kiinni ja fokka ylös. Noin periaatteessa.

Nyt, kun keulastaagi siellä on, kehotan kyllä lukijoita tarkkaan harkitsemaan ennen tähän työhön ryhtymistä. Homma oli nimittäin melko työläs ja kallis.

Aloitin rakentamalla keväällä maston yläpäähän kiinnityshelan staagille. Kotoa löytyi sattumalta juuri sopivankokoinen 3 mm paksu RST-levysoiro, jonka saatoin taivutella pannaksi maston ympärille. Panta kiinnitettiin mastoon 4 pitkällä ruuvilla ja sen päistä taivuteltiin ulkonema, johon porasin 8 mm reiän. Näin hela tuli maston ympäri ja veto helaan sen molempien päiden läpi. Nätti ja kestävä ratkaisu ilman hitsisaumaa. (kuva tulee kun masto on taas alhaalla). Oman värityksensä taivutteluun antoi se, että olin menossa seuraavana päivänä jalkaleikkaukseen ja 4 viikon sairaslomalle. Piti vähän kiirettä.

Sairaslomalta tilasin halvan punnan Englannista Sea Teachistä Seasuren "inner forestay leverin" sekä Wichardin "folding double padeyen" ja kannen alle tulevan Wichardin vedonjohtokoukun. Bläjäykselle tuli hintaa 330 euroa. Aina ystävällisen palvelun Maritimista ostin mastohelaan Wichardin lyyrasakkelin sekä siihen staagille kiinnikkeen, nostinköyden ja nostimelle plokin. 150 euroa. Erityisesti nostinköysi oli julmetun kallis.

Lopuksi kaivoin esiin vanhan keulastaagin ajalta ennen rullaa. Kiipelilyä harrastava lady vedettiin mastoon kaikkien nostinrensseleiden ja keulastaagin kanssa. Kansihelan paikka sovitettiin ja staagiin otettiin merkintä lyhennystä varten. Lady ja rensselit otettiin alas mastosta, minkä jälkeen kansihela asennettiin. Se tuli varsin lähelle päästaagia koska tavoitteena oli enemmän fokan kuin myrskyfokan lennättäminen.

Baltic Rigging lyhensi staagin ja antoi vinkin vedonpoistorakenteeksi kannen alle: lyhennetty vanttiruuvi. Paikassa oli näet vain 15 cm tilaa mutta tarvittiin tarpeeksi järeä ruuvi. Keulasteeviin päätin pitkän pohdinnan jälkeen laittaa silmukkaruuvin läpipulttauksella. On lähdettävä siitä, että staagin veto tulee lähes kokonaan tähän silmukkaan, joten puuhun ruuvaaminen epäilytti liikaa. Ruuvi tuli Balticilta ja sain lyhennytettyä sen eräässä metallipajassa.

Silmukkaruuvin poraus onnistui hyvin, ja lopulta monen illan pähkimisen jälkeen kokonaisuus oli valmis. Lady vedettiin vielä mastoon viemään rensselit lopulliselle paikalleen, ja kokonaisuutta kokeiltiin. Hyvältä näytti. Ja kun vielä vanha fokkakin soveltui aika kivasti (tosin itseskuuttauksen kannalta fokka on liian pitkä..) voi todeta että seuraavaksi on edessä kevyen kelin testaaminen.

Kannattaako leikata?

Kysymys, joka nousee säännöllisesti esiin erityisesti purjevenekeskusteluissa on, kannattaako purjehtiessa ajaa suoraan haluttuun suuntaan vai ensin yhteen suuntaan ja sen jälkeen toiseen suuntaan. Kannattaako esimerkiksi tiukassa sivutuulessa ajaa ensin ylemmäs, jotta sen jälkeen voisi ajaa spinaakkerilla kohti merkkiä?

Vastaus tähän kysymykseen on aika monimuotoinen. Tarkastellaan aluksi vakiotuulta ja tilannetta, jossa veneen polaari on tunnettu ja sille päästään.

Veneen nopeuden eri tuulikulmilla ja tuulennopeuksilla antaa ns. polaari. Mittasääntöjen alla kilpaileville veneille polaari lasketaan erityisen ohjelmiston avulla rungon ja purjeiden mittausten perusteella. 

Tulos 1: Jos polaari on konkaavi, leikkaaminen ei kannata.

Konkaavisuus tarkoittaa, että kahta tuulikulmaa vastaavien nopeuksien välissä olevia tuulikulmia vastaavat nopeudet ovat aina suurempia kuin kahta tuulikulmaa vastaavien nopeuksien miten tahansa painotettu keskiarvo. Matemaattisesti ilmaistuna polaari on (aidosti) konkaavi, jos

a  v(twa1) + (1-a)  v(twa2)  < v(a twa1 + (1-a) twa2)

kaikilla a:n arvoilla 0:sta 1:een, missä v on veneen nopeus ja twa on tosituulikulma.

Oletetaan, että olisi olemassa twa1:n ja twa2:n välissä tuulikulma, jota vastaavaan suuntaan päästäisiin etenemään tietyssä ajassa t pidemmälle ajamalla ensin twa1:ä vastaavaan suuntaan aika t1 ja sitten twa2:a vastaavaan suuntaan aika t2. Luonnollisesti t1+t2=t. Mikäli näin olisi, leikkaaminen kannattaisi. Lisäksi tietysti vaaditaan, että twa2 valitaan niin että päädytään lopuksi tuulikulmaa twa3 vastaavalle suunnalle. Oletetaan että twa1 < twa3 < twa2.

Edettäessä tuulikulmalla twa1 aika t1 kuljetaan tuulikulman twa3 suunnassa matka

s1=v(twa1) t1 cos(twa3-twa1)

ja vastaavasti edettäessä tuulikulmalla twa2 aika t2 kuljetaan tuulikulman twa3 suunnassa matka

s2 = v(twa2) t2 cos(twa2-twa3)

yhteensä matka on

s= s1+s2 = v(twa1) t1 cos(twa3-twa1) + v(twa2) t2 cos(twa2-twa3)

Sijoittamalla t2=t-t1 ja jakamalla t:llä puolittain saadaan

v=v(twa1) t1' cos(twa3-twa1)  + (1-t1')v(twa2) t2 cos(twa2-twa3)≤

t1' v(twa1)' + (1-t1')v(twa2)

Koska polaari oli konkaavi, on

v(twa1)*t1' + (1-t1')v(twa2) < v(t1' twa1 + (1-t1') twa2)

kaikilla t1' ja erityisesti siis myös sillä t1', jolla t1' twa1 + (1-t1') twa2 = twa3.

Entä sitten kun polaari ei ole konkaavi? Tällöin tietysti leikataan. Yleisimmät tapaukset ovat

• Kryssiminen (tuulikulman 0 nopeus 0 korvataan ajamalla parasta mahdollista vmg:tä eri halsseilla vuorotellen) 
• Lenssillä spinnulla leikkaaminen (plattiksen pienempi nopeus korvataan ajamalla vmg:n maksimoivaa leikkauskulmaa vuorotellen eri halsseilla)
• Polaari voi olla ei-konkaavi myös paikallisesti esimerkiksi tuulikulmalla, jolla genua vaihtuu spinnuun.  Tätä suuntaa ei pidä tällöin ajaa, vaan ensin on leikattava jommalla kummalla purjeella. 
• Käytännössä polaarille ei aina päästä. Venetrimmit eivät ole kunnossa tai esimerkiksi aallokko vaikeuttaa merkittävästi tiettyihin suuntiin ajamista. 

Mitkä ovat ne suunnat, joihin tällöin pitää ajaa? Vastaus piilee kryssissä ja lenssissä, joilla kummallakin haetaan suurinta mahdollista nopeuden projektiota tietyn tuulikulman (0 astetta ja 180 astetta) suunnalle. Näin tulee toimia myös muilla tuulikulmilla: haetaan ne kulmat jotka tuovat veneen lopulta tarvittavalle suunnalle JA joita vastaavat nopeuksien projektiot halutulla suunnalla maksimoivat summansa. 

Tehtävä on käytännössä vaikea. Kannattaakin ajaa nopeampi suunta ensin siinä toivossa, että tuuli kääntyisi eikä hitaampaa suuntaa tarvittaisi ollenkaan, ja käännyttävä hitaalle suunnalle viimeistään kun merkki on sillä.

Wanhoja juttuja 1: Miten vaihdan vaijeri-Sumlogin vaijerin? How to change the cable of a Sumlog mechanical log?

Miten vaihdetaan Sumlog-vaijerilokin vaijeri?

Sumlogin anturissa on tyyppivikana nailonisen painelaakerin kuluminen muutamassa kymmenessä vuodessa niin, että potkuri pääsee siirtymään akselillaan liian taakse. Seurauksena on resonanssi joka ilmenee mm. helvetillisenä metelinä ajossa. Laakeria ei voi vaihtaa, joten koko anturi on vaihdettava. Maritimista löytyy vielä varaosia, mutta eivät kuulemma enää tilaa niitä lisää. Itse vaihdoin samassa yhteydessä myös vaijerin. Työ osoittautuui aikamoisesksi pirunnyrkiksi ennenkuin hoksasin oikean toimintatavan. Alla ohjeet vaihtotyötä harkitseville.

1. Anna vaijerin olla kuoressa! Takaisinpujottaminen on kova työ sillä varsinkaan pitkässä kuoressa vaijeri ei liiku työntämällä.
2. Työnnä vaijeri paikalleen, laita potkurista pilkottavaan pätkään lukkopihidt.
3. Pujottele vaijeri ja kuori löysästi paikalleen.
4. Katkaise kuori sopivaan pituuteen ja merkitse vaijeriin kuoren pituus.
5. Poista lukkopihdit, vedä vaijeria hieman ulos ja katkaise vaijeri esim. rautasahalla n. 5 mm merkintää lyhyemmäksi. Varo ettei vaijeri purkaudu.
6. Purista neliskanttinen mittariin tuleva pääte vaijeriin. Tässä tarvitaan paljon voimaa eli mielellään suurta viilapenkkiä. Ota vaijeri ja kuori pois paikoiltaan ja käy tekemässä homma jossain muualla. Mukana tuleva puristustyökalu on pehmeämpää ainetta kuin puristettava holkki; mikä lienee vdo:n ajatus ollut? Huomaa että kuoreen tuleva holkki ja pieni nailonlaakeri kannattaa asentaa kuoreen ennen puristamista. Näin vältyt taas vaijerin pujotustyöltä.
7. Sitten varsinainen temppu ja miten se tehdään: Ota ensin potkuri pois paikoiltaan.
8. Pujota vaijeri anturiin niin, että se tulee esiin ulkoa sekä kuori paikalleen anturiin. Vedä löysät ulkopuolelle.
9. Työnnä anturin vaakapinnalla olevaan reikään sopiva puikko ja lukitse sillä vaijeri paikalleen
10. pujota potkuri paikalleen pitäen vaijeria lukittuna ja kiristä potkuri mutteriinsa.
11. Muista lopuksi kiristää klemmari vaijerin kuoren päälle anturiin, kuoren sisällä asustaa vesi.
12. Ohjeiden mukaan systeemi on vesivoideltu alapäästään joten ei rasvaa tai öljyä mihinkään.

How to replace the cable of Sumlog cable log

1. Do not take the cable out of its hose! Putting it back is pretty hard, since in a long hose the cable cannot be moved by pushing it.
2. Place the cable, with the hose, in its position. Place lock pliers to the end of the cable behind the propeller.
3. Put the hose and the cable in their position.
4. Cut the hose and mark the length of the hose to the cable
5. Remove the pliers, take cable slightly out and cut it 5 mm shorter than the marking
6. Place the necessary stuff to the end of the hose and squeeze the terminal to the end of the cable. You need lots of power to do this!
7. Then the trick: First, remove the propeller.
8. place the cable in its position so that you can pull the end of the cable out.
9. Place a suitable stick in the hole of the probe frame and lock the cable in its position
10. Now you can slip the propeller over the cable. Tighten it properly.
11. Remember to ensure the fitting of the hose to the probe by a clamp. There is water level inside the hose.

Uusi kytkin (ei-tekniikan mieskin onnistuu:-)

Onnettarella oli pieni ongelma. Jo muutaman vuoden merikytkin oli kolahdellut liikkeelle lähtiessä: lisäksi se myös luisti varsinkin kylmänä sekä tiputteli pilssiin öljyä. Koetin säätää kytkintä. Kolina väheni, mutta pakki hävisi. Ikävä yllätys rantautuessa.

Syksyllä se ol väkisin edessä: kyllä se pitää vaihtaa.  Kynnys työhön ryhtymiseen oli suhteellisen suuri.

Koneen kytkin oli ilmeisesti tyypiltään ZF BW03. Tekno-Marine tarjosi uutta ZF 6:sta asennettuna arviolta puoleentoista tonniin. Työ olisi tehty liikkeen laiturissa, ja olisin saanut putsata pilssin samalla itse. Oli hyvä etten tähän diiliin tarttunut, sillä pilssin putsaamiseen ja maalaamiseen ja muihin töihin meni paljon aikaa. Työt olisivat voineet vieraan laiturissa aikapaineessa jäädä tekemättä.

Sattui nimittäin niin, että ZF 6 ei mittausteni mukaan mahtunut kolmosen tilalle. Sain puolisattumalta erittäin houkuttelevan tarjouksen Tapimerilta TMC 40 -kytkimestä. Tapimerin innostava asenne rohkaisi lopulta irrottelemaan moottorin, joka sitten siirtyi salongin lattialle ketjutaljalla ja lankkuhässäkällä marraskuussa.

Dowoodin puuseppä Tomi Vaittinen töissä.

Kytkin irtosi varsin loogisesti itse moottorista. Irrotin myös vetolevyn ja vauhtipyörän sovitteen, jossa vetolevy oli kiinni.

Kuvassa alkuperäinen vetolevy vielä paikallaan.

Kaiken tämän tavaran kanssa ajelin Keravalle Tapimeriin, jossa aloimme Tapio Etsolan kanssa ihmetellä vaihtoprosessia. TMC-40 kytkin löytyi hyllystä ja sopi heittämällä, kunhan sen käyttöakselia lyhennettiin 20 mm. Alkuperäinen SAE-levy ei sopinut TMC:hen, joten se meni uusiksi. Myös vetolevyn rihlat olivat erilaiset, ja sekin meni uusiksi. Vauhtipyöräsovitteeseen sopivaa levyä ei löytynyt, joten Tapimerin hovikoneistamo ajoi sovitteeseen toiselle levylle sopivan keskitysuran. Koko lasku oli lopulta töineen päivineen alle puolet aiemmin saadusta tarjouksesta.

Ainoa ero mitoituksessa oli se, että TMC oli 20 mm lyhyempi kuin alkuperäinen ZF. Yritin sovittaa väliin Centaflexiä tai muuta joustoniveltyyppistä klunssia, mutta eivät mahtuneet koska talipoksi oli niin lähellä. Kun sitten vielä haastattelemani ulkopuolinen asiantuntija oli sitä mieltä, että ei näin lyhyeen akseliin edes kannata laittaa joustoniveltä, hoidin pituuseron hankkimalla pidemmän akselilaipan ja vedin kiinteän yhteyden kuten ennenkin.

Pääsiäisen aikaan vaihdoin moottorin kumityynyt, kunnostin petin ja pesin ja maalasin pilssin. Siirsin vaihdevaijerin toiselle puolelle kytkintä ja virittelin asennukset valmiiksi. Asensin myös koneen viereiseen koloon kylmäboksin, josta oli ollut jo pitkään puhetta. 

Putsattu ja kolmeen kertaan maalattu pilssi.

Sitten piti enää kasata paketti. Yllättävän helposti kone siirtyi uusien tyynyjen (Veneakselisto ky:n kautta hankitut Jukova Oy:n X-52:t) päälle. Akselilaipan, pakoputken, merivesikierron, sähköjen ja polttoainekierron kytkennän jälkeen oli jäljellä se eniten jännäämäni osa - rihtaus. Työ osoittautui kuitenkin helpommaksi kuin olin ajatellut. Akselilaipan keskitysura hoiti keskityksen kunhan sain moottorin suurinpiirtein oikeaan paikkaan, ja suuntaus oli yllättävän helppo tehdä rakotulkilla (piti tosin hankkia magneettityökalu tulkin poimimiseen kertaalleen koneen takaa pilssistä...).

Uusi kytkin asennettuna ennen koneen siirtoa paikalleen.

Ennen vesillelaskua kokeilin että kone käynnistyy ja vaihteet menevät päälle, ja hyvin toimi. Kun vieläpä neitsytmatka Suomenojalta Haukilahteenkin sujui ongelmitta, oli aika korkata yksi olut.

Ai miten niin ei-tekniikan mies? Erästä konepiirrostani kommentoitiin tyyliin "et taida olla tekniikan miehiä..." - vaan kyllä taisin sittenkin olla!

Onnetar=?

Onnetar on Ruotsista 1980-luvulla Suomeen kotiutunut Olle Enderleinin suunnittelema ja Storebron v. 1965 rakentama mahonkikaunotar tammikaarilla. Veneen strategiset mitat ovat 9,41 x 2,75 x 1,50 ja siinä on neljä makuupaikkaa, vessa, liesi ja kylmäboksi, jonka kompura tosin on asentamatta vielä. Moottorina on Mitsun 12-heppainen K2C vuodelta 1985. Purjekerrat on uusittu ihan äskettäin, rulla ja genua ovat vuodelta 2007 ja iso vuodelta 2008. Hämmästyttävää miten uusista purjeista näkee purjeiden säätöjen vaikutukset purjeiden muotoon!