(Kirjoitin jutun kun olimme käyneet Virossa Onnetar-veneellä 2002; tuohon aikaan Viron-veneily oli aika eksoottista Tallinnan ulkopuolella. Juttu julkaistiin myös Kippari-Lehdessä toukokuussa 2003.)
VIRO – lähempänä kuin uskoisi
Tuomas Raivio
Oletko kyllästynyt heinäkuun täpötäysiin vierasvenesatamiin, joista ei iltaviideltä enää löydy paikkaa? Oletko tympääntynyt ainaisiin samoihin maisemiin? Kaipaatko haasteita? Ratkaisu on lähempänä kuin arvaatkaan – lahden takana.
Seikkailumieli mukaan
Monelle veneilijälle Viro tarkoittaa Tallinnan Piritaa. Viro on kuitenkin myös paljon muuta: aavaa ulappaa, väljiä satamia, hiekkarantoja silmänkantamattomiin, idyllisiä kylpyläkaupunkeja ja ystävällisiä ihmisiä. Useiden satamien palvelut ovat täysin Suomea vastaavalla tasolla, mutta monissa pienemmissä satamissa vaaditaan hieman seikkailumieltä. Jos aitovirolainen elämänmeno kiinnostaa ja arvelee tulevansa muutaman illan ilman saunaa ja olutterassia toimeen, kannattaa mieli rohkaista. On kuitenkin muistettava, että vaikka matka merimaileina Suomesta Viroon ei ole pitkä, Viro on vieras valtio. Kulttuurillinen, kielellinen, taloudellinen ja maantieteellinen hyppäys ovat suuria, joten asioista kannattaa ottaa selvää etukäteen. Lue siis ainakin tämä.
Veneilyolosuhteet
Viron rannikot ja saaret ovat erittäin matalia mutta kauniita.
Viron rannikko eroaa Suomenlahden pohjoisrannikosta suorastaan uskomattoman paljon. Siinä missä oma saaristoinen rantamme kohoaa merestä selväpiirteisinä korkeina kallioina, Viron saareton hiekkarannikko nousee kuin varkain vain muutaman metrin korkeuteen. Mereltä lähestyttäessä ensin nousevat näkyviin ensin niemien kärjet ja saarten korkeimmat osat ja vasta myöhemmin lahtien perukat ja saarten rannat. Varsinkin länsirannikolla esiintyy lämpimien vesien aikaan kangastuksia, joissa rannat näyttävän leijuvan ilmassa. Etäisyyksien arviointi on suomalaiseen maisemaan tottuneelle silmälle aluksi vaikeaa.
Vaikka Suomenlahden syvänne on Viron puolella, Viron rannat ovat erittäin matalia. Rantoja kiertää noin mailin levyinen matala kivikkovyöhyke, joka käytännössä estää rantautumisen. Lukuun ottamatta joitakin ankkuripaikkoja luonnonsatamia ei käytännössä ole. Satamiin johtaa yleensä kapea ruopattu ränni, joka on merkitty linjatauluilla ja linjan alkamisen merkitsevällä turvavesipoijulla. Linjalla on syytä pysytellä varsin tarkasti, sillä ruoppaukset ovat usein vain muutamia kymmeniä metrejä leveitä. Oman jännittävyytensä satamaan ajamiseen tuo väyliä jatkuvasti madaltava merihiekka.
Merenkulun turvalaitteet ovat asianmukaisia lukuun ottamatta linjatauluja, jotka ovat usein haalistuneita ja näkyvät vain rantapusikkoon raivattuun kapeaan sektoriin. Hyvä kiikari onkin ensiarvoisen tärkeä navigointiväline. Paikantamista helpottavat hieman rannikon useat korkeat majakat.
Kuten Suomessakin, vallitsevat tuulet ovat kesäkuukasina lounaanpuoleisia. Suojaavaa saaristoa ei ole, joten aallokko on korkeaa. Väinamerellä veden mataluus muokkaa aallokosta terävää ja tekee vedenkorkeuden vaihteluista erityisesti myrskyllä nopeaa.
Vallitsevat tuulet saavat Viron länsirannikolla aikaan merivirtoja, joiden vaikutus on otettava ohjailussa huomioon. Itämeren puolella Hiidenmaan ja Saarenmaan länsirannikolla virtaus käy yleensä etelästä pohjoiseen. Väinameressä kulkee säännöllinen vastaavasti virta pohjoisesta etelään. Ilmeisesti matalat vedet kiihdyttävät virtausten nopeudet varsin suuriksi: kauniilla säällä virtausten nopeus on keskimäärin 0.5 solmua, säännöllisillä tuulilla 1 - 1.5 solmua ja länsi- ja lounaismyrskyjen aikana jopa 3 solmua. Dirhamissa haastattelemamme eläkkeellä oleva kalastaja kertoi, että usein troolarissa kompassi näytti kulkusuunnaksi etelää, mutta GPS lähes itää. Virran vaikutus esimerkiksi Dirhami-Haapsalu -legillä oli pitkään vallinneen korkeapaineen aikanakin jopa 20 astetta. GPS onkin erittäin suositeltava väline. Ihmettelimme, miten vesillä on navigoitu ennen radio- ja satelliittipaikannuksen aikaa. No, karttoihin onkin merkitty suuret määrät hylkyjä.
Hylyt on syytä ottaa navigoitaessa vakavasti. Haapsalussa yhytimme suomalaisveneen, joka oli juuttunut hylkyyn hieman väylän ulkopuolella. Leppoisallakin säällä maininki oli hakannut venettä niin, että tunnissa kölikiinnitys ja peräsin olivat pettäneet. Paikalle oli lopulta osunut ruotsalainen venekunta, joka oli vetänyt veneen irti ja hinannut sen Haapsaluun, jossa valmisteltiin rekkakyytiä Suomeen. Vene oli senhetkisen tiedon mukaan menossa lunastukseen.
Huviveneilijöitä ja muita vesilläliikkujia on heinäkuussakin erittäin vähän verrattuna esimerkiksi Suomen ruuhkaisiin reitteihin. Suuri osa veneilijöistä on ulkomaalaisia. Pohjoisrannikolla Tallinnan ja Muugan tuntumassa sekä Tallinna-Helsinki –välillä laivaliikenne on vilkasta, mutta varsinkin länsirannikolla on mahdollista olla liikkeellä koko päivä näkemättä yhtäkään muuta alusta. Myös rannikot ovat yleensä varsin autioita. Meriliikenteen vähyys ja rannikoiden autious tarkoittavat myös sitä, että mahdollisessa hätätilanteessa apu ei ole yhtä lähellä kuin Suomessa. Jos VHF-puhelimen hankinta on käynyt mielessä, kannattaisi se ehkä toteuttaa ennen Viron-matkaa. Ilmankin toki pärjää, mutta mikäli jotain sattuu päiväsaikaan ja matkapuhelin on jostain syystä poissa pelistä, hätämerkinantokeinot ovat vähissä.
Koska vedet ovat avoimia, varsinkin pienemmillä veneillä liikuttaessa on oltava tarkkana sääennusteiden kanssa. Joissakin satamissa, esimerkiksi Hiidenmaan Lehtmassa, on Navtex-vastaanotin, jonka paperitulostetta voi käydä satamakonttorissa lukemassa. Toisissa satamissa, kuten Piritassa ja Haapsalussa, on ilmoitustaululla printattuna tuttu Ilmatieteen laitoksen merisää netistä. Mikäli matkassa on kannettava tietokone ja GSM-datamodeemi, voi sivuja käydä katselemassa itsekin. Wap-puhelimen omistajat voivat käydä Ilmatieteen laitoksen wap-sivulla lukemassa tuuliennusteen. VHF-radion omistajat kuulevat Viron pohjoisrannikolla Turku Radion sääennusteen klo 9.33 ja 21.33, mutta länsirannikolla kuuluvuus vaimenee. Suomen Yleisradio lähettää lyhytaaltotaajuudella 558 kHz Itämeren alueella merisään samoihin aikoihin kuin Ula-taajuuksillakin.
Virossa näkee yhä edelleen jopa pienillä puupaloilla merkittyjä kalaverkkoja ja -pyydyksiä. Rannikon tuntumassa väylien ulkopuolella veneiltäessä on siis syytä olla tarkkana. Kertoopa huhu myös merirosvousta muistuttavasta toiminnasta, jossa kalastajat kyttäävät huonosti merkittyjä pintaverkkoja ja rientävät vaatimaan suhteettomia korvauksia niihin ajaneelta turistilta.
Suomenlahden sinilevätilanne oli kesällä 2002 lohduton. Vaikka levää ei rannikoilla ollut, keskialue muistutti paikoin hernekeittoa.
Kieli ja viranomaiset
Vaikka viron kieli kuulostaa rytmiltään ja intonaatioltaan suomea, on kahden ummikon käytännössä mahdotonta kommunikoida vähänkään monimutkaisempia asioita. Kuitenkin lähes poikkeuksetta satamahenkilökunta ainakin ymmärtää suomea. Nuorempi polvi tosin jo mielellään kääntää puheen englanniksi. Suhtautuminen on pääosin erittäin ystävällistä ja asiallista, ja yleensä onkin helppo saada itsensä ymmärretyksi. Vielä paremman palvelun saa, jos vaivautuu opettelemaan tärkeimmät fraasit viroksi.
Meripelastuksesta Viron aluevesillä vastaa Viron rannikko- ja rajavartiosta Piirivalve. GSM-puhelin näyttäisi kuuluvan Viron rannikolla kohtuullisesti, joten ei-pikaiseen hätään saa rannikkovartiostolta apua myös soittamalla. Meripelastuskeskuksen (MRCC) numero on + 372 692 2500 tai +372 692 2502. Merivartioasemat kuuntelevat VHF-kanavaa 16. Kommunikointi tuntui sujuvan suomeksi paremmin kuin englanniksi.
Suomalaiset passintarkastuspaikat ja tullitiet, joita pitkin siis maasta tulee tarkastuksen jälkeen poistua, on lueteltu merikorteissa sekä Suomenlahden merivartioston www-sivuilla. Viron passintarkastuspaikat löytyvät vastaavasti Piirivalven www-sivuilta.
Toisin kuin Suomessa, palvelusatamat pitävät kirjaa paitsi veneiden saapumisista myös lähtemisistä ja määräsatamista. Vaikka tapa lienee neuvostoaikojen peruja, on se turvallisuuden kannalta erittäin järkevä ja siitä voitaisiin ottaa oppia myös Suomessa.
Paperisota
Valmistautuminen Viron-purjehdukselle kannattaa aloittaa varmistamalla vakuutusyhtiöstä, että venevakuutus on voimassa myös Virossa. Jos vakuutusta joutuu käyttämään, on hyvä olla mukana todistus veneen vakuuttamisesta. Myös Piirivalve saattaa maahantulon yhteydessä olla kiinnostunut siitä, että vakuutus kattaa oman toilailun muille aiheuttamat vahingot. Vakuutusyhtiöstä kannattaa pyytää vaikkapa vapaamuotoinen vakuutustodistus.
Viro ei vielä kuulu EU:hun, joten matkustusmuodollisuudet ovat toista luokkaa kuin esim. Ruotsiin purjehdittaessa. Tärkein mukaan otettava asiakirja on tietysti passi, joka pitää löytyä jokaiselta miehistön yli 7-vuotiaalta jäseneltä. Passit kannattaa kopioida ja kopiot sijoittaa turvalliseen paikkaan veneessä, näin jatkoselvittely passin mahdollisesti kadotessa helpottuu hieman.
Matkalla mukana olevat merkitään miehistöluetteloon. Se on vapaamuotoinen paperi, josta käy ilmi ainakin veneen nimi, lähtö- ja määräsatama Viroon mennessä sekä palattaessa, menon ja paluun päivämäärät, miehistön jäsenten nimet, passien numerot ja kapteenin nimi. Kapteeni allekirjoittaa luettelot, joita tarvitaan neljä kappaletta: Yksi jää Suomessa passit tarkastavalle merivartijalle ja yksi annetaan passintarkastuksessa saavuttaessa Viroon. Vastaavasti lähdettäessä paluumatkalle kolmas kappale jätetään Viron ja neljäs Suomen passintarkastukseen. Valmiita miehistöluettelopohjia voi imuroida netistä. Mikäli paluupäivä ei ole tiedossa, ei sitä tietenkään tarvitse luetteloon merkitä. Jos miehistöä haluaa vaihtaa Virossa, miehistöluetteloon voi yksinkertaisesti lisätä tai poistaa nimiä.
Virossa rajaviranomaiset ovat tarkkoja siitä, että veneilijöillä on oikeus käyttää venettä, jolla he liikkuvat. Siksi on syytä varata mukaan esim. venetodistus tai muu paperi, jolla voi osoittaa omistusoikeutensa veneeseen. Mikäli liikut veneellä, joka ei ole nimissäsi, pyydä omistajalta kirjallinen lupa veneen käyttöön ja Viroon viemiseen.
Suomen ja Viron välillä on voimassa kahdenvälinen sopimus terveydenhoitopalvelujen tarjoamisesta maiden kansalaisille. Sen mukaan Suomen kansalaisilla on oikeus virolaiseen sairaalahoitoon. Oikeus osoitetaan Kelasta saatavalla FIN/EST 4 -lomakkeella, johon merkitään henkilöt, joiden hoitoa halutaan saavan. Paperi ei sinänsä korvaa matkavakuutusta, mutta voi olla hyödyllinen lisä sellaisissa sairaalahoitoa vaativissa tilanteissa, jotka eivät liity veneilyyn. Paperisodan päätteeksi on syytä varmistaa, että aluksella olevien radiolähetinten luvat ja radioaseman hoitajan paperit ovat kunnossa.
Kartoista
Viron merenkulkulaitos, Eesti Veeteede Amet, on tehnyt loistavaa kartoitustyötä Viron rannikolla. Kartat ovat modernin oloisia, niiden rinnalla Suomen merikartat näyttävät jopa vanhanaikaisilta. Syvyys- ja muuta tietoa on ilmeisesti siirretty entisen Neuvostoliiton kartoista, joiden päivitettyjä versioita on yhä kaupan Suomessakin, mutta myös uusia luotauksia on tehty. Kartat ovat erinomaisen tarkkoja ja selkeitä. Symbolit poikkeavat jonkin verran suomalaisista vastaavista. GPS-käyttäjien on syytä huomata, että kartat on piirretty käyttäen WGS-84 –referenssiellipsoidia (datum). Mikäli Suomessa ajelee suomalaisen datumin mukaan, asetus kannattaa korjata GPS-navigaattoriin heti, kun tullaan virolaiselle kartalle.
Karttoja on saatavilla kahdessa eri muodossa, lehtinä ja pienmerikarttasarjoina. Karttamateriaali on kummassakin formaatissa sama ja mittakaava on 1:100 000. Karttasarjat sisältävät lisäksi satamaspesiaaleja ja 1:50 000 suurennoksia. Kaudella 2002 karttasarjoja oli valmiina kaksi, Viron pohjoisrannikko Narvajoelta Dirhamiin sekä Väinameri. Kolmas sarja Riianlahdelta valmistuu kaudelle 2003. Sarjat ovat kooltaan samanlaisia kuin meillä jonkin aikaa tarjotut suuret sarjat eli hankalia, eikä niiden mukana myydä muovitaskuja.
Lehdet ovat suurikokoisia ja vielä hankalampia käyttää. Niiden etuna on kuitenkin kattavuuteen suhteutettuna halvempi hinta. Pienkarttasarjat maksavat n. 70 euroa ja lehdet noin 30 euroa. Jos uskoo pärjäävänsä 1:100 000 kartoilla, saa satamakuvaukset muualta ja vielä pystyy kopioimaan A3-kokoiset työversiot lehdistä, ovat ne varteenotettava vaihtoehto. Niiden, jotka harkitsevat sekä sarjojen että lehtien hankkimista, kannattaa huomata, että niitä ei ole synkronoitu mitenkään: esimerkiksi pohjoisrannikon sarjan viimeisen kartan ja Väinameren ensimmäisen lehden välistä puuttuu n. 3 mailia!
Karttasarjoja myyvät nykyään ainakin pääkaupunkiseudulla useat venetarvikeliikkeet. Suomessa myytävät kartat on usein käsin korjattu ajan tasalle. Virosta karttoja ostettaessa saattaa joutua tyytymään kaupan varastossa pölyttyneeseen, muutaman vuoden vanhaan karttaan, jonka tosin saa hieman suomalaista halvemmalla hinnalla.
Virallisia satamakirjoja ei tällä hetkellä julkaista. Paikallinen veneilyn kattojärjestö on julkaissut kuitenkin oman yksityiskohtaisen satamakirjansa ”Avamerepurjetaja teatmik”, josta löytyy perinpohjainen kuvaus Viron lähes jokaisesta kyläsatamastakin. Kirjasesta on valitettavasti painos loppunut, mutta uutta painosta odotellaan. Meripartiolippukunta Turun Partiosissit on julkaissut mainiossa satamakirjasarjassaan myös Suomenlahden kokonaisuudessaan käsittävän teoksen, josta löytyy 11 Viron satamaa. Internetistä löytyy ainakin kaksi www-sivustoa, joilta löytyy täysin riittävä - joskin muutaman vuoden ikäinen – satamatietous Länsi-Viron käyntisatamista.
Virossa satamat ovat satamia
Virossa on paljon vierasvenesatamia, joissa palvelut ovat Suomessa totutun tasoisia. Seikkailijalle varsinainen Virossa veneilyn suola ovat kuitenkin monet varustelutasoltaan vaatimattomammat kala-, laiva- ja kyläsatamat, joissa ei ole matalia laitureita tai peräpoijuja. Niissä kiinnittyminen vaatii omat niksinsä. Usein satamat on mitoitettu laivaliikenteelle, eikä niitä siten ole suojattu kaikilta mahdollisilta tuulilta. Kun satama mainitaan avoimeksi jollekin tuulelle, kannattaa maininta ottaa vakavasti ja harkita satamaan menemistä kyseisten tuulten vallitessa.
Laiva- ja kalasatamissa kiinnitytään käytännössä aallonmurtajaan kylkikiinnityksellä. Joissakin satamissa, esim. Dirhamissa, voi olla tilapäistä ruuhkaa, jolloin on varauduttava kiinnittymään toisten veneiden kylkeen. Kiinnityttäessä purjeveneellä toisen purjeveneen kylkeen on syytä kiinnittyä siten, että veneiden keulat osoittavat eri suuntiin. Näin mastot eivät osu toisiinsa mahdollisessa aallokossa, ja avotilassakin on yksityisempää.
Betoniset aallonmurtajat ovat korkeita ja lähes poikkeuksetta huonossa kunnossa. Ylös kiivettäessä on varottava törröttäviä rautoja ja vaijereiden säikeitä. Aallonmurtajiin on kaikissa satamissa – ilmeisesti muinaisen neuvostostandardin mukaan – asennettu pehmusteiksi mustia, n 25 cm halkaisijaltaan olevia kumimakkaroita. Niiden jousto on varmaankin laivalle hyvä, mutta venemittakaavassa ne muistuttavat värjäävää terästä.
Mukaan on syytä varata paljon lepuuttajia. Muutama lepuuttaja voi olla isompi ja muutama sellainen, joka voidaan uhrata pahassa paikassa. Epätasaisia pintoja ja pystyssä roikkuvia kumeja varten kannattaa mukaan varata n. veneen kolmanneksen mittainen kakkosnelosen pätkä. Se ripustetaan päistään roikkumaan veneen kylkeen vaakasuoraan ja laitetaan aallonmurtajaa vasten. Lepuuttajat laitetaan kakkosnelosen ja veneen väliin. Kakkosnelonen tukee aallonmurtajan ulkoneviin osiin ja lepuuttajat kakkosneloseen.
Kakkosnelonen tosikäytössä Pranglissa (troolarin nimi oli muuten Püüton II!)
Keula- ja peräköyden lisäksi vene kannattaa kiinnittää ristikkäisillä springeillä, jotka estävät veneen edestakaisen liikkumisen. Köysiä ei kannata vetää turhan tiukalle, on hyvä, jos vene voi välillä kellua vapaasti. Näin esimerkiksi ylös pyrkivät lepuuttajat putoavat takaisin alas. Jos tilat sallivat, voi mukaan ottaa lyhyet tikkaat. Ne saattavat helpottaa parimetrisille aallonmurtajille kiipeämistä.
Reittisuunnittelusta
Mikäli vene on hidaskulkuinen, aikaa on muutama viikko ja haluaa tehdä muutakin kuin veneillä, kannattaa keskittyä Viron pohjois- ja luoteisrannikolle. Väinameren ylitykseen on nimittäin varattava kokonainen päivä. Reittisuunnittelussa on huomioitava suojasatamien puute. Henkisesti on valmistauduttava pahan kelin yllättäessä jopa palaamaan takaisin lähtösatamaan. Me tyydyimme kahden viikon aikabudjetilla kaikessa rauhassa katselemaan Viron luoteisrannikon satamia, joista näkökohtia seuraavassa.
Tallinna, Pirita (59°28,2`P, 24°49,2`E)
Piritan satama on sijaitsee n. 5 km Tallinnan keskustasta itään Moskovan olympialaisiin v. 1980 alun perin rakennetussa purjehduskeskuksessa. Satamassa on passintarkastus, ja pääkaupunkiseudulta tuleville veneilijöille Pirita on luonnollinen maahantulosatama. Karrikoiden ilmaistuna matkalla Helsingistä Tallinnaan ei voi eksyä, sen verran vilkasta vene-, laiva- ja katamaraaniliikenne on. Nopeiden alusten ajolinjoilta kannattaa pysytellä visusti poissa. Tallinnanlahdella nopeat alukset valitsevat ajolinjansa itse eivätkä noudata karttoihin merkittyä reittijakoa. Huviveneiden tulee Tallinnanlahdella pysytellä rannan tuntumassa ns. rannikkoliikennevyöhykkeellä reittijakoalueen ulkopuolella. Jos reittijakoalue täytyy ylittää, olisi se tehtävä kohtisuoraan liikennekaistoja vastaan VHF-kanavaa 16 kuunnellen.
Piritassa on lähes 100 venepaikkaa ja kaikki palvelut. Tallinnaan pääsee bussilla tai taksilla. Rannan kaupasta voi mm. ostaa kohtuuhintaan helposti oluet ja muut tuomiset. Huvittavana yksityiskohtana mainittakoon, että lähtöpassintarkastuksessa ei oltu kiinnostuneita lähtijöiden naamavärkeistä, ainoastaan siitä, onko 230 kruunua/yö satamamaksu maksettu.
Lohusalu (59°24,0’P,24°11,0’E)
Lohusalu on täyden palvelun suojainen vierasvenesatama.
Lohusalu on erittäin suojaisa entinen kalasatama tallinnalaisten jo pitkään suosiman mökkeilyniemen kärjessä. Satama on isolla rahalla laitettu suomalaisenkin mittapuun mukaan erittäin edustavaksi. Kerrassaan upean pitkän uimarannan, vesien, sähköjen, polttoaineiden, suihkujen ja ravintoloiden lisäksi käytössä on mm. pesukone, joskaan ei kuivausrumpua. Satamassa on kesken jäänyt hotellityömaa sekä oudon ylimitoitettu kulunvalvonta. Satamamaksu on 200 kruunua, vieraspaikkoja on kymmenkunta. 800 metrin päässä satamasta on kohtuullisesti varustettu kyläkauppa. Passintarkastus näytti olevan auki vain tilauksesta.
Muutaman kilometrin päässä Laulaspään kylässä on toimiva neuvostoaikainen sanatorio, josta saa huoneita varsin kohtuulliseen hintaan. Niemen rannoilla voi kulkea vapaasti asukkaita häiritsemättä, sillä mökit ovat sisämaassa. Läheisen Kooglan alueelta löysimme saksalaismiehityksen aikaisen keskitysleirin muistomerkin, joka kertoi paikalla sijainneen leirin koituneen yli 2000 juutalaisen kohtaloksi.
Saapuessamme satamaan jouduimme kummallisen äkseeraamisen kohteiksi – kaikki poijut olivat vapaina, mutta rannalta meitä huudettiin jopa oudon epäystävälliseen sävyyn laitimmaiseen poijuun. Vielä kovemman huudon saivat jälkeemme saapuneet kaksi venettä, joita yritettiin tyhjässä satamassa survoa samaan poijuun meidän kanssamme! Onneksi saapujat pitivät päänsä ja ottivat omat poijunsa. Tämän pakkaamisen merkitys ei meille lopultakaan selvinnyt – lieko kyseessä ollut alkukantainen voiton maksimointiyritys?
Paldiski (59°21`N, 24°03`E)
Jos neuvostogrunge kiinnostaa, Paldiskin Põhjasadam on must. Entisen sotasataman pohjoisallas on mm. Piirivalven käytössä, mutta sinne voi kiinnittyä vapaasti varsin korkeaan aallonmurtajaan. Eteläsatama on vilkas kauppasatama, johon ei veneellä pidä eksyä. Ajoportin lähellä sijaitsevassa satamakonttorissa on kuitenkin syytä käydä ilmoittautumassa. Satamassa ei ole mitään palveluja. Kesällä 2002 lähinurmikolle oli pystytetty siirrettävä wc, jota hyödynsimme. Satamassa oli meneillään korjaustyö. Sinne pitäisi teoriassa pystyä VHF:llä kutsumaan passintarkastajat, mitä tosin oli vaikea uskoa. Satama-allas on avoin etelätuulille.
Paldiskissa rantautuminen on mielenkiintoinen kokemus.
Paldiskin kaupunki on outo kokemus – hylättyjen ja asuttujen huonokuntoisten kerrostalojen välissä on mahdollista kulkea kuulematta sanaakaan viroa. Suunnaton ydinsukellusveneupseerien entinen koulutuskasarmi seisoo kaupunginraitin eteläpäässä tyhjillään. Hotelli-ravintola Valge Laev kaupungin raitilla tarjoaa erittäin hyvää ruokaa. Muutaman sadan metrin päässä satamasta on suurehko elintarvikekauppa ja kaupunginraittia vähän pohjoiseen posti.
Dirhami (59°12,7`N, 23°30,2`E)
Dirhami on pieni kalasatama n. 50 kilometriä Tallinnasta länteen. Satamassa on passintarkastus, minkä vuoksi useat veneet suuntaavat sinne tullessaan esimerkiksi Hangosta tai Itämeren yli. Sisäänajo satamaan on vallitsevilla tuulilla todellinen kokemus, sillä Itämeren maininki nousee korkeaksi ja rullaa venettä sivulta holtittomasti. Ainakin purjeveneeseen kannattaa ehdottomasti jättää sopiva tukipurje vaikka ajaisikin koneella sisään.
Satama itse on erittäin suojainen toimiva kalasatama, jossa satamamaksu on 5 kruunua tunnilta. Kiinnittyminen aallonmurtajaan, jolta saa sähköä ja vettä. Mitään erityistä huoltorakennusta ei ole, wc ja suihku löytyvät satamavahdin talosta. Polttoainetta saa muutaman sadan metrin päästä. Paremmat palvelut löytyvät muutaman kilometrin päässä olevasta Tuksin kylästä, jonne voi yrittää pyytää paikallisilta kyytiä. Viikolla kannattaa varautua siihen, että kalaveneet lähtevät liikkeelle aamukolmelta aikamoisen metelin kera.
Satamasta järjestetään kyytejä läheiselle Osmussaarelle, joka oli rantaruotsalaisten asuttama aina Neuvostoliiton miehitykseen asti. Satamalahti on saaren eteläpäässä, ja matalakulkuisella veneellä rantaan pääsee itsekin. Ajolinjoja voi kysellä Dirhamista.
Dirhami on toimiva kalasatama. Kuvassa aallonmurtaja.
Haapsalu (58°57,5`N, 23°31,8`E)
Merikortilta katsottuna Haapsaluun ajaminen näyttää mahdottomalta. Viimeistään paikan päällä tilanne kuitenkin selviää. Selkeitä linjatauluja ja reimareita on helppo seurata pursiseuran satamaan. Ennen pursiseuran laitureita on passintarkastus sitä tarvitseville kalatehtaan laiturissa. Poijukiinnityspaikkoja on useita kymmeniä, ja satamassa on täydet palvelut. Satamamaksu oli kohtuulliset 150 kruunua yöltä. Lähistöllä, niemen toisella puolen on suosittu uimaranta, jossa vesi oli erittäin lämmintä.
Haapsalun satama.
Haapsalun kaupunki, erityisesti sen vanha puutalo-osa, on erittäin kaunis. Maisemaa hallitsee 1200-luvulta peräisin oleva piispanlinna. Linnan pieni museo ei sinänsä ole tutustumisen arvoinen, mutta lippuun kuuluva upeasti restauroitu, aikanaan neuvostohallinnon uimahalliksi kaavailema kirkko on. Pääkadulla on paitsi pittoreskeja puutaloja, joissa toimii useita kahviloita ja kauppoja, myös uusia betonikolosseja ja karmivan näköinen vesitorni. Useat ravintolat tarjoavat hyvää ruokaa kohtuuhintaan täydellä palvelulla.
Sataman niemen pohjoiskainalossa on idyllinen vanha kesäravintola, jossa on iltaisin teatteriesityksiä päivällisen yhteydessä. Pienen matkan päässä satamasta samaisella niemen pohjoisrannalla on pieni sympaattinen rantaruotsalaisten museo, jossa valotetaan Viron rannikoita satoja vuosia asuttaneiden ruotsalaissiirtolaisten historiaa.
|
Haapsalun piispanlinnan rauniot ovat 1200-luvulta.
Lehtma (59°03,9`N, 22°42,1`E)
Hiidenmaalla saimme hyvän osoituksen siitä, että satamaolosuhteet muuttuvat vuosittain. Internet-tietolähteemme kertoi, että Suursadam Hiidenmaan itäkärjessä tarjoaisi myös huviveneille paikkoja. Satama oli kuitenkin täynnä korjausta odottavia troolareita. Vailla järkevää kiinnitysmahdollisuutta jouduimme illan jo pimetessä jatkamaan Lehtmaan.
Lehtmaa vartioi ilmeisesti vain muutaman vuoden ikäinen aavemainen laivanhylky, josta näkyvät kansirakenteet. Lehtma on Hiidenmaan ainoa varsinainen laivasatama. Sieltä laivataan metsäisen saaren puuta mm. mantereelle, Ruotsiin ja Saksaan. Satama on ikävän avoin etelätuulelle, joka pääsee nostamaan 10 mailin matkalla veneille ikävän aallokon. Satamaan on järjestetty aallonmurtajan tyveen kelluva matala laituri ja kymmenkunta poijupaikkaa. Satamassa on passintarkastus. Satamamaksu on 200 kruunua yöltä, millä pääsee käyttämään sataman modernia huoltorakennusta. Lähellä on pieni kauppa ja baari, josta saa maittavaa ruokaa. Aallonmurtajalta saa vettä. Saapuessamme illan pimeydessä bongasimme äkäisimmät koskaan tapaamamme hyttyset, Ne olivat tuulta paossa aallonmurtajan suojanpuolella ja pistivät välittömästi laskeuduttuaan erittäin kipeästi. Hyttysverkot osoittautuivat täysin välttämättömiksi, ja jopa kansiasiat oli toimitettava sadeasussa. Aamuaurinko karkotti verenimijät, mutta seuraava ilta toi ne takaisin.
Lehtmasta on matkaa maaseutukeskus Kärdlaan n. 17 kilometriä. Mittariton taksikyyti yhteen suuntaan hyvännäköisellä mutta tekniikaltaan kammottavassa kunnossa olleella Audilla maksoi 200 kruunua kolmelta hengeltä. Paluumatkalla taksikuski vei meidät katsomaan Kõpun majakkaa saaren länsiosaan. Matkalla mies esitteli ystävällisesti auttavalla suomenkielellä paikkoja. Yli sadan kilometrin ajelun hinnaksi sovittiin 750 kruunua eli n.50 euroa. Bussillakin olisi ehkä päässyt mutta emme jaksaneet vaivautua lomatunnelmissa tutkimaan mahdollisuuksia.
Kõpun majakan arvioidaan olevan maailman kolmanneksi vanhin yhä toiminnassa oleva majakka maailmassa. Se on sijoitettu sisämaahan korkealle harjumuodostelmalle. Majakan valo on yli sadan metrin korkeudessa meren pinnasta ja sen kantomatka on yli 30 merimailia. Majakan pimeät ja ahtaat portaat kannattaa könytä, sillä maisemat yli koko saaren ovat loistavat. Samalla voi tarkistaa Ristnan ja Tahkunan majakat, jotka näkyvät saaren pohjoisrannalla.
Kärdla on vauraan tuntuinen pieni kaupunki, jota kansoittivat heinäkuussa pääasiassa polkupyöräturistit. Maakuntamuseon takana vähän matkan päässä on minigolfrata ja kaunis uimaranta, josta Lehtman satama siintää 10 kilometrin päässä. Ruokaa saa useista mukavista ravintoloista. Maakuntamuseon lähellä olleessa suositussa ravintolassa palvelu oli ystävällistä mutta tolkuttoman hidasta. Olimme myös aistivinamme, että paikalliset asiakkaat vetivät palvelussa koko ajan pitemmän korren.
Naissaar (59°33,4’P,24°33,1’E)
Naissaar Tallinnan edustalla oli pitkään hyvin mystinen saari. Neuvostoaikaan edes rajavartijat eivät päässeet saarelle. Saarella oli laivaston merimiinatehdas, useita rannikkotykkipattereita ja ohjustukikohta. Nyt kaikki nämä rakenteet sekä sotilaskylä seisovat hylättyinä hiekkakankaisten metsien keskellä. Saaren erikoisuus on kapearaiteinen rautatie, jonka rakentaminen aloitettiin jo ensimmäisen maailmansodan aikana ja jota neuvostojoukot täydensivät. Rataa on 37 kilometriä ja se on osittain edelleen ajokelpoinen. Tästä osoituksena satamassa seisoo pieni veturi valmiina lähtöön. Myöskään sotilaat eivät saaneet kulkea saarella vapaasti. Saaren luonto on siten säilynyt varsin ainutkertaisena, ja saari onkin nykyään luonnonpuisto.
Naissaaren satama ilmoitetaan avoimeksi etelätuulille. Paikalla olleelta venekunnalta kuulimme kuitenkin, että edellisyönä toistakymmentä metriä sekunnissa puhaltanut etelätuuli ei ollut aiheuttanut ainakaan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. 8 m/s kaakkoistuulikin tyytyi vain hellästi heiluttelemaan venettämme. Satamaan on tultava erittäin varovasti, sillä kaiun mukaan sataman suulla on monin paikoin vain 2.5 metriä vettä. Rannalla näkyi suuria lohkareita, joita arvattavasti oli pohjassakin. Lisäksi karttoihin merkityt satamansuun viitat olivat kuulemamme mukaan hajonneet jonkun humalaisen venekuskin operaatioiden lopputulemana. Paikalle tuotu pieni poiju ei ollut kummankaan viitan paikalla.
Saarella on vaatimaton kioski sekä pieni mökkimajoitusta ja muita palveluja tarjoava moderni luonnonpuiston opastuskeskus. Valitettavasti satama ja palvelut on ylihinnoiteltu jopa suomalaisen mittapuun mukaan. Pienestä mökistä, johon tuskin mahtuu kahta kerrossänkyä, kiskottiin 900 kruunua. Polkupyörävuokra oli 300 kruunua päivältä. Satamassa pelkkä kiinnittyminen maksoi 200 kruunua. Rahalla tosin sai viipyä niin pitkään kuin halusi. Kaiken kruunasi vihaisesti kulkijoita haukkuva susikoira, jota kukaan ei komentanut tai ottanut kiinni.
Saari sinänsä on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Hylätyt sotilaskohteet ja laitteet, joiden käyttötarkoitusta ei kannata edes arvailla, ovat helmi neuvostonostalgikoille. Saaren pohjoiskärjen majakasta avautuu upea näköala aina Suomen rannikolle asti. Saarta ei kannata yrittää kiertää polkupyörällä, koska polut länsirannikolla ovat paljolti ajokelvottomia. Saaren eteläpäässä ammoin hävinneiden kylien laidalla lahoaa pystyyn paikallisten rantaruotsalaisten 1938 pystyttämä kirkko. Ensimmäisen illan saarella viettää olkapäitään kohautellen, mutta toisena päivänä selässä alkavat kulkea kylmät väreet, niin outo paikka saari on.
Naissaaren Eteläkylän kirkonraunio.Kylässä syntyi maailmanmainettakin niittänyt linssinhioja Bernhard Schmidt.
Prangli (59°38,2’P, 25°00,8’E)
Kokonaan toisenlainen saari on Naissaaresta parikymmentä mailia itään sijaitseva Prangli Muugan edustalla. Elinvoimaisen tuntuisessa saaressa on kolme kylää ja huomattavasti lomamökkejä. Satama on saaren itäpuolella ja sinne johtaa erittäin kapea vilkkuvaloin ja pienin kolmiomaisin linjatauluin merkitty väylä. Satama on varsin suojainen. Ainakin heinäkuussa voi kiinnittyä sataman troolareiden kylkeen, sillä ne lähtevät vesille vasta elokuussa. Leppneemestä liikennöivälle Helge-yhteysveneelle pitää jättää tilaa sataman perälle. Satamassa on usein joku paikallinen neuvomassa. Satuimme Prangliin perjantai-iltana todistamaan yhteysveneen saapumista. se toi järkyttävässä ylilastissa sekä mökkiläisiä että telttailemaan tulevaa nuorisoa sataman täyteen.
Satamasta löytyy puucee pienellä etsimisellä. Noin kilometrin päässä on vaatimaton kauppa ja pieni kioskibaari Must Luuk (Musta Luukku). Sieltä saa mm. Prangli-aiheisia t-paitoja (!) Saaren lounaiskärjessä on pieni kirkko ja hautausmaa.
Pranglin satama on suojaisa ja romanttisen kaunis.
|
|
|
